Torstai 6.10.2011
Tänään oli vuorossa Budabestin reissu. Ensin mentiin kasvitieteelliseen puutarhaan. Se oli mielenkiintoinen paikka, paljon kivoja kasveja. Maailman vanhin puulajikin sieltä löytyi. Se puu on nähnyt dinosaurukset. Ja sitten mentiin syömään mongolialaiseen. Siellä maksoi ruokailu 3 400 florenttia eli noin 12 euroa ja alkuruokaa sai ottaa montaa sorttia ja jälkiruokaa samoin. Pääruoka meni silleen, että mentiin valikoimasta ottamaan lautaselle erilaisia lihoja ja kaloja raakana ja sitten annettiin ne kokille ja kokki paistoi ne. Sen jälkeen sai ottaa vielä monenmoisia lisukkeita mitä oli tarjolla. Siellä sai kyllä vatsansa täyteen ja hyvää oli. Sitten menimme kauppahalliin. Se oli iso ja hieno paikka. Tavaraa oli paljon ja kyllähän minäkin jotain ostin. Aika meni kyl kuin siivillä tänään. Olisi ollut kiva käydä vielä jossain historiallisilla paikoilla, mutta kun ei aika riitä. Illalla oli kyllä aika väsynyt olo.
Perjantai 7.10.2011
Tänään kaivettiin lisää kuoppia uusille hedelmäpuille ja kitkettiin ja siistittiin. Oltiin aika tehokkaita ja saatiin ajoissa valmista. Minäkin kävin tänään ensimmäistä kertaa kävelemässä paikallisella kylällä. Siellä oli varmaan huomista viinijuhlaa varten tanssiharjoitukset käynnissä, keskellä risteystä. Kävin paikallisessa postissa lähettämässä muutaman postikortin ja kyläkaupassa. Lauantai 8.10.2011
Ja viikonloppu saapui. Lähdettiin osa porukkaa Budabestiin. Käytiin kahvilassa, linnavuorella, josta avautui kyllä hienot maisemat ja shoppaamassa West endissä. Kaupungilla liikuttiin ratikalla ja metrolla. Takaisin piti tulla ensin bussilla, mutta missaattiin se tyyliin muutamalla sekunnilla. Sitten tultiin junalla ja sen matka tyssäsi yksi pysäkki ennen meidän pysäkkiä. Siellä saimme sitten hyvän aikaa odotella toista junaa. Lopulta sit päästiin määränpäähämme Pilisiin ja siellä odoteltiin bussissa jonkin aikaa ja sit lopulta päästiin sillä ”kotikylään”. Oli se kiva saada sapuskaa, käydä lämpimässä suihkussa ja käpertyä peiton alle kun oli kauan aikaa ulkona värjötellyt junaa odotellen.
Sunnuntai 9.10.2011
Tänään oltiin maalaismarkkinoilla. Se oli kiva kokemus. Florinttejakin kulu. Lisäksi käytiin viinitilalla mikä oli kiva lisä päivään. Opittiin vähän viininvalmistuksesta.
Maanantai 10.10.2011
Toinen viikko käynnissä. Niin se aika rientää. Tänään suurimman osan työpäivästä paloittelin omenoita. Siinä olikin aika paljon omenoita paloiteltavaksi. Loppupäivästä sitten kitkettiin mansikkamaata. Oli kyllä vallan jäänyt huomaamatta että täällä sellainenkin on kun se oli kanssa niin rikkaruohojen valtaama. Se homma jäi nyt hieman kesken. Siinä on sitten vielä jollekin toiselle päivälle puuhaa. Tänään on ollut minusta lämpöisempi päivä kuin eilen ja huomenna ainakin kuulemma pitäisi mennä yli kahdenkymmenen asteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.