Käyty Kreativladenissa, jututettu Geraldia ja muita Kreativladenissa työskenteleviä. Teemusta otettu pari kuvaa työn ääressä Alfredin pyynnöstä - tulee jonnekin ProMente-julkaisuun tai HomePagelle.
Moikattu Mikaa ja Mikan paikallista työpaikkaohjaajaa Silviaa. Palaveerattu Alfredin kanssa ja käyty toimittamassa koulukirjoja ja pelejä yhteen paikallisista kansakouluista. Kansakouluissa on luokka-asteet 1 - 4.
Juteltu hotellimme oleskelutilassa Espanjasta Itävaltaan tulleen perheen kanssa - äiti, isä ja pieni tytär. Perheen isä oli tullut Päiväntasaajan Guineasta Espanjaan 12 vuotta sitten ja jäänyt työttömäksi 8 kuukautta sitten, Espanjallahan menee todella huonosti, työttömyysprosentti hipoo pilviä. Mutta täällä vaaditaan saksan taitoa, espanjan ja englannin taito ei riitä. Työnsaanti tuntuu mahdottomalta. Nyt perhe pohtii paluuta takaisin Espanjaan. Surullinen tarina.
Pojat kirjoittivat juuri omat blogitarinansa ja ovat tänään menossa Cats-musikaaliin, toissa iltana he varasivat liput Online ja eilen Salzburgin reissulla noudimme liput sikäläisestä lippupalvelusta.
Minut on kutsuttu ATZ:n henkilökunnan Stammtisch-iltaan klo 19. Stammtisch on ravintolan vakinaisten asiakkaiden kantapöytä. Stammtisch on epämuodollinen tilaisuus, jossa vaikkapa jonkin työpaikan henkilöitä kokoontuu kerran viikossa juttelemaan niitä näitä, tärkeitä ja vähemmän tärkeitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.