keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Hallo!

Ollaan siis jo oltu ajat sitten perillä!

Terveiset täältä rauhallisen kauniista Astenista!

Lennot olivat miltei ajassa ja sujuivat hyvin. Itselleni uutta ja jännää oli bussimatka Linzin lennolle, jonne kaarrettiin pitkin Franfurtin kenttiä. Linzin kentällä meitä vastassa oli Stefan ja Alfred. Jälkimmäinen herra toimii yhdyshenkilönä, joka on järjestänyt meille työpaikat ja kaikki.

Ensimmäinen työpäivä alkoi hyvällä hotellin aamupalalla ja noin puoli ysin aikaan meidät jo haettiin työpaikalle, joka sijaitsee noin 3km päässä pensionaatistamme.

Saavuttuamme paikalle, tapasimme "työohjaajamme" Karinin und Sandran, joiden kanssa aluksi kävimme rentoa keskustelua ja kiersimme paikkaa. Pian sen jälkeen meistä luovittiin yllättäen puutarhavesseleitä ja aloimmekin nyppimään roskia, rikkaruohoja ym. pois kasveista. Töiden jälkeen päätimme kävellä hotellille, jonka jälkeen eksyimme sinne jonnekin keskustaan. Havahduimme kaikki siihen ettei Astenissa ole kunnon kävelyteitä, ja jos oli niin ne loppu pahasti kesken, sillä saatoimme kävellä ajoteiden reunalla nurmikolla. Niinpä päädyimme lopulta syömään toisen hotellin tavernaan ja menimme kauppaan sekä otimme taksin takaisin hotellille. Kiitos Annen, joka maksoi melko halvan taksin!

Kevät on jo pitkällä täällä, lunta ei juurikaan näy, säät ovat olleet vaihtelevia; aamuisin ja iltaisin on usein ollut kylmää, päivällä paistaa aurinko.

Jo toisena päivänä sainkin tehdä kaipaamaani toimistotyötä, ja siltä seisomalta Silvian johdolla tulostin eri kasvien tietoblakaatteja, joista leikkasin A5:n kokoisia paloja sekä muovitin ne laminointia varten. Illalla pojat tulivat Steyristä ja lähdimme porukalla Alfredin kyydillä kohti Linzin keskustaan, (joka on vain 10 minuutin ajomatkan päässä Astenista) jonne meitä varten tuli opas kertomaan Linzin historiaa ja kulttuuria.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.