tiistai 20. maaliskuuta 2012

Päivä purkissa

Tänään leikkasin taas lisää eri kasvien tietoblakaatteja A5:n kokoisiksi paloiksi, muovitin ne sekä laminoin koneella. Lopuksi napautin vielä blakaatteihin reiät rei´ittimellä. Sen jälkeen olikin jo ruokailu ja tähän asti olen aina saanut töissä oman ruoan eli ohne (oone) fleishiä (flaish), huhnia, rindiä, schweinsiä ym.

Ruoan jälkeen numeroin/ leimautin laskutusvihkoja ja lopulta sain vielä siirtää papereita kansiosta toiseen. Siihen työt loppuivatkin.

Sain kuitenkin kuulla, että saan huomenna tehdä lisää hintalappuja, sillä kasveja on kuulema tulossa lisää! Luvassa siis mitä todennäköisemmin paljon kirjoitettavaa!!!Mutta eiköhän tää tästä...ihan kivaa on ollut tehdä töitä...

Joka tapauksessa kävelimme hotellille, kuten tähän mennessä olemme tehneet. Otimme bussin kohti Linziä ja päätimmekin mennä maanalaisella metrolla, joka alkoi vaikuttamaan lopulta enempi raitiovaunulta kuin metrolta. Huomasimme pian, olevamme menossa väärään suuntaan. Onneksi kuitenkin tajusimme vaihtaa ratikkaa, joka tulikin jo tien toiselle puolelle. Menimme siis aivan keskustaan, josta erkaannuimme omiin tahoihimme "ostoksille.."

Tällainen päivä siis tänään ja kuten Juhani jo totesikin, olemme huomenna menossa Steyriin, joka sijaitsee Linzistä noin 30 km päässä...

1 kommentti:

  1. edit korjattakoon että matka Astenista Steyriin on noin 31 kilometrin päässä, jos tarkkoja ollaan!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.