perjantai 23. maaliskuuta 2012

Kein mann keine probleme

Kuten näette sanavarastoni saksan kielestä on kasvanut tämän reissun aikana. Eli nyt työt saatu päätökseen meidän osaltamme puutarhassa ja huomenna suuntaamme Linziin sille vuorelle ja ostoksille. Ja sunnuntaina kotiin, jossa pitää taas tottua lumeen ja loskaan. Mutta kivaa on ollut maassa josta ennen tänne tuloa on tullut mieleen pelkästään mäkihyppy, Mozart ja Arnold Schwarzenegger eli mielekuvat tästä maasta ovat muuttuneet jonkin verran. Ja  saksan kielestä vielä, että olen oppinut viisaita lauseita esim. Lieben ist leben, Leben ist schön ja olen oppinut otsikossa olevan lauseen se on varsin viisas lause :)  No on se loppujen lopuksi kiva palata Suomeen kuitenkin. Vaikka olisin voinut mielestäni jäädä tänne vielä pidemmäksi aikkaa, mutta pitää kotiin palata, että voi joskus lähteä jonnekin muuhun maahan. Ruokakin täällä on ollut hyvää, mutta kyllä on tullut cola ja Wienin leike kiintiö täyteen. Ja kyllä sitä jotain muuta leipää haluaisi syödä, kuin pelkästään sitä kuivaa vaaleaa sämpylää. Ja tänään menemme syömään samaan paikkaan, jossa söimme ensimmäisen työpäivämme iltana eli  ympyrä sulkeutuu niin sanotusti. Mutta tämä oli tässä tällä kertaa,ekä sitä vielä jonkun tekstin pätkän vielä kirjoittaa tänne :)

1 kommentti:

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.