maanantai 19. maaliskuuta 2012

Loppusuora alkoi!

Eli viimeinen viikko lähti tänään maanantaina käyntiin täällä Steyrin että Astenin toimipisteessä. Aamu alkoi taas varhain kello kuuden aikoihin ja aloitin päivän aamulenkillä ja sitten päätin mennä aamiaiselle Juhan ja Tanjan kanssa.

Töissä taas oli erilainen aloitus; lähdin viemään toimituksia Geraldin (kuntoutuja toimistopuolella) kanssa ympäri Linziä ja Steyriä. Matka oli tosi kiva ja sai sentään vaihtelua maisemiin. Vielä olisi neljä päivää jäljellä tehdä töitä joten hihat heilumaan ja sunnuntaina kotiin!

P.S. vielä olisi ainekin pari kertaa hyvä kirjoittaa blogiin ennen lähtöä.

4 kommenttia:

  1. Toinen viikko Itävallassa pyörähti käyntiin hieman sateisessa säässä, ainakin täällä Astenissa. Puutarhan kukkaset olivat käyneet hyvin kaupaksi viikonlopun aikana ja maanantaina Miisan ja minun tehtävänä oli siistiä toisten työntekijöiden kanssa lähes tyhjäksi jäänyt kasvihuone. Mukana olivat mm. Stefan, Maria, Philippe, Walter ja Dominic. Ilmeisesti putsattuun kasvihuoneeseen siirretään lisää kukkasi, niitähän kasvaa toisissa kasvihuoneissa.
    Lähtiessämme kävelemään pois töistä huomasimme, että muutamat "villinarsissit" olivat jo nupuillaan. Olemme nähneet metsän reunassa jo sinivuokkoja. Kevät siis etenee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei mikään ihme että Stefania ei näkynyt Seidl Bräussa ollenkaa.. :D

      Poista
  2. Kuulostaa siltä, että teidän työskentelymotto on "Ahkeruus on ilomme!" :)
    Reipasta viimeistä viikkoa siis, pitäkää hihat heilumassa!
    ps. täällä Suomessa sataa räntää ja tuulee - tätä keliä ette varmaankaan ikävoi!?!?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkos Pia siellä Suomessa ollenkaan pyöräilykeli? Kun tarkotuksena olisi aloittaa pyöräily kun tuun Itävallasta, niin Kiipulaan ei olisi vaikea päästä pyörällä

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.