Tänään jatkoin jo torstaisin aloitettua urakkaa. Nimittäin kirjoitin latinankielisiä kasvien nimiä tyhjiin "matkalaukku"lappuihin,(joihin tulee yleensä kotiosoite) joita saattoi olla 10-50 kappalemäärissä. Lisäksi niihin tuli myös plantaasin koko, laatu sekä hinta. Laput on tarkoitus kiinnittää matkalaukun sijasta joka ikiseen tilattuun kasviin, jotka myydään eteenpäin.
Töiden jälkeen kävelimme hotellille ja alunperin Merjan oli tarkoitus lähteä Steyriin, mutta päätimme lopulta kaikki pistäytyä sinne tapaamaan Tanjaa ja poikia. Perillä kävimme muutamissa kaupoissa ja käväisimme läheisessä pizzeriassa, jolloin alkoi olla kiire takaisin lähtevään bussiin. Niinpä otimme ruoat mukaamme ja söimme pizzat ja kebabit Steyrin bussiasemalla...!
Tänään oli siis kaikinpuolin ihan mukava päivä!
PS. Tällä hetkellä kaipaan suomalaista vettä, sillä täällä hanavesi maistuu omituiselta, ja pullotettu vesi menettelee...
Work Oriented Business and Profession Learners –projektin blogi kertoo kansainvälisestä työssäoppimisesta Unkarissa, Itävallassa ja Ranskassa. Projekti on Leonardo da Vinci -ohjelman rahoittama hanke. Suomessa Leonardo da Vinci -ohjelman hallinnoinnista ja toimeenpanosta vastaa CIMO, joka on kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön asiantuntija- ja palveluorganisaatio. Kavereiden kesken tämä hanke tunnetaan lempinimellä WOBPL ja hanketta koordinoi Kiipulan ammattiopisto.
Pia on ollut tosi ahkera Zweigstellen toimistossa. Hänen työnsä jälkiä tullaan näkemään sadoissa puutarhamyymälän kasveissa. Nimilappujen kirjoittelu ei ole aivan helppoa hommaa.
VastaaPoistaEilen jouduimme nauttimaan iltapalan linja-autoaseman penkillä, toivottavasti tänään ehdimme ruokailla rauhassa, pöydän ääressä. Itävaltalainen ruoka on maittavaa, hieman suolaisempaa ja rasvaisempaa kuin meillä Kiipulassa.
Hitsi vieköön, täällä Seidl Bräussa ei ole hirveästi toimistotöitä mulle, mutta sentään niitä löytyy jonkin verran kattamaan sitä kuuden tunnin määrää
VastaaPoista