10.10.2011
Oli kirpakka aurinkoinen aamu. Teimme suunnitelmaa päivän töistä. Lähdimme Karin ja Elinan kanssa tekemään istutuksia. Aluksi korjasimme kukkalaatikoiden pohjat vaihtamalla niihin uudet laudat. Suunnittelimme kukkalaatikoiden istutukset ja päädyimme laitamaan krysanteemeja kolmeen laatikkoon. päätalon edustalle. Samalla siistimme talon edustan. Aloitimme myös perennapenkin suunnittelun. Valitsimme sopivan paikan nurmialueelta hieman puiden varjosta, jotta kukat eivät paahtuisi auringossa. Aloitimme kanttaamaan aluetta ja poistamalla nurmikkoa pohjatöitä varten. Töiden jälkeen kokoonnuimme kertomaan tuntemuksia ja pohtimaan mahdollisia retkiä ennen kotiinpaluuta. Kävimme taas kylällä kaupassa ja pelasimme shakkia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.